Varpaista varteen tehdyt villasukat

Olen neulonut tähän asti villasukkani varresta alkaen aivan, kuten koulussa on opetettu. Nykyään moni tuntuu kuitenkin aloittavan sukkansa varpaista, joten olihan minunkin kokeiltava. Huomasin, että oikeastaan nämä kaksi tapaa tehdä sukkia eivät kovinkaan paljon eroa toisistaan.

Miksi neuloa sukat varpaista varteen?

Varpaista varteen neulottuihin sukkiin tarvitsee luoda aluksi vähemmän silmukoita. Sinun ei siis tarvitse laskea isoa määrää silmukoita ja selviät myös vähemmällä purkamisella, jos jokin menee alussa pieleen (esimerkiksi lanka loppuu luomisessa kesken ja joudut aloittamaan kokonaan alusta). Sukka myös edistyy aluksi nopeampaa.

Vaikka lanka loppuisikin varressa kesken ja toisesta sukasta tulee hieman lyhyempi, se ei haittaa mitään. Jos näin käy kärjessä, niin edessä on isompi purku-urakka. Lisäksi neulomalla sukat varpaista varteen pystyt helposti optimoimaan langan käyttöä niin, että sinulle ei jää pieniä jämälankanöttösiä.

Työvaiheet

Silmukoiden luominen

Olen kokeillut kahta erilaista tapaa luoda silmukoita. Mielestäni yksinkertaisempi tapa on turkkilainen aloitus. Siinä lanka kieputeaan aluksi kahden puikon ympäri ja sen jälkeen neulotaan silmukat kummallakin puikolla oikein. Katso ohjevideo alta.

Toinen yleisesti käytetty tapa on Judy’s Magic cast on, johon löytyy Googlaamalla paljon ohjevideoita englanniksi.

Kärjen lisäykset

Kärjen voi muotoilla samoin kuin varresta varpaisiin neulottavalla sukalla. Silmukoita voi siis lisätä säteittäin tai nauhamaisesti. Yksinkertaisin tapa lisätä silmukoita on neuloa silmukka etu- ja takareunastaan (ohjevideo alla).

Itselleni tehdyt sukat olen pääsääntöisesti aloittanut luomalla fingering -vahvuisella langalla 12 silmukkaa / puikko eli yhteensä 24 silmukkaa (teen pyöröpuikoilla). Seuraavaksi neulon yhden kerroksen oikein ja sen jälkeen lisään joka toinen kerros jokaisen puikon alussa ja lopussa yhden silmukan, kunnes minulla on yhteensä 56 silmukkaa.

Varpaista aloitettu sukka. Aloituksessa 12 silmukkaa / puikko ja lisäykset joka toinen kerros.

Kantapää

Itse olen käyttänyt neuloessani pääasiassa tiimalasikantapäätä tai jälkijättöistä kantapäätä. Ne tehdään tismalleen samalla tavalla kuin varresta varpaisiinkin neulottavalla sukalla. Ainoa eroavaisuus on se, että kantapään sijoittaminen vaatii hieman matematiikkaa, jotta sukasta tulee halutun kokoinen.

Kantapään paikan laskemiseen sinun tarvitsee tietää montako kerrosta tekemäsi kantapää on ja näin saat laskettua, montako senttimetriä kantapää tuo lisää pituutta jalkaterään. Mittaa vaikkapa jo neulomastasi kärjestä kerrosmäärän pituus.

Esimerkiksi minulla on koon 38 jalka (jalkapohjan pituus 25cm) ja jos teen jälkijättöisen kantapään, jonka pituus on 5cm, niin minun täytyy aloittaa kantapää, kun sukkaa on neulottu 20cm.

Silmukoiden päättely

Ainakin minulla tavallinen päättelytapa (neulo 1, vedä edellinen silmukka neulotun yli) on aivan liian kireää ja sukkaa ei tahdo saada vedettyä kantapään yli. Niinpä varpaista varteen neulottu sukka kannattaa päätellä joustavasti. Erilaisia joustavia päättelytapoja on useita. Itse olen käyttänyt pääosin alla olevalla videolla esitetty tapaa, joka on tietääkseni englanniksi Russian bind off. Useita muitakin tapoja löytyy esimerkiksi Jenny’s suprisingly stretchy bind off, jossa päättelykerroksella tehdään langankiertoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.