Hanki-pipo

Hanki-pipo on saanut inspiraationsa kuvioista, joita tuuli piirtää hangelle. Pipo on yksiväristä patenttineuletta ja se on tehty merinovillasta, joten pipo on pehmeä eikä se kutita. Lanka on light fingering vahvuista, mutta siitä huolimatta pipo on lämmin, koska patenttineule on ilmavaa ja paksumpaa kuin normaali joustinneule. Pipossa on lisäksi taitettava reuna, joten korvien päälle tulee kaksinkertainen neule.

Innostuin toden teolla patenttineuleesta (briossineule, engl. brioche knitting) tehtyäni siitä jo yhden pipon, johon käytin Nalle-lankaa. Nalle kuitenkin kutittaa hipiääni ja halusin lisäksi oppia, miten patentille tyypillisiä kuvioita tehdään, joten aloin suunnitella uutta pipoa.

Hanki-pipoa voi käyttää myös “nurinpäin”. Kuvio on hieman erilainen toiselta puolelta.

Usein kuviolliset patenttineulepipot ovat kaksivärisiä, mutta en halunnut mitään räikeää. Päädyinkin käyttämään vain yhtä väriä. Joka tapauksessa neule on ihanan tuntuista yksivärisenäkin ja koetilkun tehtyäni minusta myös kuvio erottuu yksivärisestä sopivasti.

Neuloin pipon Novitan Baby Merino langasta, koska sitä sattui kaapistani löytymään.

KOKO: Yksi koko. Mitattu venyttämättömänä viimeistelyn jälkeen ympärys 42cm, 28cm pitkä.

Sopii hyvin päähän, jonka ympärys on 54cm, mutta koska neule on joustavaa, niin menee varmasti sekä isompaan että pienenpäänkin päähän.

LANKA: Light fingering merinovilla 460m / 100g. Itse neuloin pipon Novitan Baby Merinolla.

Lankaa kului n. 53g = 244m.

PUIKOT: pyöröpuikko (60cm) ja sukkapuikot 3mm tai käsialan mukaan.

TIEHYS:23 silmukkaa & 32  kerrosta = 10cm yksiväristä patenttia (mitattu venyttämättömänä ennen viimeistelyä)

Ohjeen pipoon voit ladata pdf-tiedostona täältä (ohje on englanniksi).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.